Jyväskylän Nuorkauppakamarin uusi hallitus esittäytyy – osa 2

Vuoden 2020 hallituksen jäsenistä ja virkailijoista puolet esittäytyi kaksiosaisen bloggauksen ensimmäisessä osassa aiemmin. Tällä kertaa esittäytymisvuoron saavat tiedottaja Tiina, sihteeri Anni, rahastonhoitaja Kati, Jycylän päätoimittaja Johannes, seremoniamestari Tapio ja edellisen vuoden puheenjohtaja Susanna. Tänä vuonna hallituksen kokoonpanossa onkin puheenjohtajia kolmelta peräkkäiseltä vuodelta (Aleksi, Susanna ja Tapio) sekä valmistautuva puheenjohtaja Miia, mikä antaa mahdollisuuden toiminnan jatkuvuuden hyvälle kehittämiselle! Tuoretta näkökukmaakin onneksi saadaan mukaan hypänneiden tuoreiden jäsenten ja koejäsenten ansiosta!

Tiedottaja (LIO) Tiina Savikangas

Olen Tiina ja kamarimme tämän vuoden tiedottaja. LIO:na (Local Information Officer) vastaan tiedonkulusta niin kamarimme sisällä kuin kamarista ulospäin. Tavoitteenani onkin toimia sillanrakentajana hallituksen, projektitiimien ja jäsenistön välillä, niin että tarpeellinen ja ajantasainen tieto kamarimme toiminnasta on kaikkien saatavilla. Odotan vuottani tedottajana innolla, koska se tarjoaa mahdollisuuden kehittää työelämässä tarpeellisia viestintätaitoja. Työskentelen väitöskirjatutkijana Jyväskylän yliopiston Liikuntatieteellisessä tiedekunnassa, ja viestintä eri muodoissaan on keskeinen osa tutkijan työtä.  Viestintätiimi on tänä vuonna tulossa jäsenistölle avoimeksi, joten ilmianna itsesi minulle, jos haluat olla jollain tavalla mukana suunnitelemassa ja toteuttamassa kamarimme viestintää!

Sihteeri (SECY) Anni Nuutinen

Moi! Olen Anni ja toimin tänä vuonna sihteerinä. Aloitin kamarissa vasta viime syksynä, joten vielä on paljon opittavaa! Uskonkin, että sihteerin virassa voin oppia paljon ja odotan vuotta innolla. Koulutukselta olen tradenomi ja suoritan tällä hetkellä ylempää ammattikorkeakoulututkintoa verkostojohtamisesta. Työskentelen OP:ssa asiakkuusneuvojana. Sitä ennen olen kerennyt tehdä jo vaikka mitä. Vapaa-ajalla tykkään olla perheen ja ystävien kanssa sekä harrastaa liikuntaa eri muodoissa.

Rahastonhoitaja (TREAS) Kati Karhu

Viimeistä viedään! 13., viimeinen vuosi nuorkauppakamaritoiminnassa alkaa osaltani. Olen Kati Karhu, työskentelen Gradialla taloushallinnon opettajana. Hallituksessamme toimin vielä toisen vuoden rahastonhoitajana. Tarkoituksena on jatkaa viime vuoden lopulla käynnistynyttä yhteistyötä tilitoimistokumppanimme kanssa ja saada kamarimme taloushallinnon prosessit sujuviksi ja vaivattomiksi hoitaa. Viimeisen kamarivuoteni aikana toivon voivani antaa toiminnalle niin paljon kuin mahdollista ja toivon myös saavani kaiken mitä se voi minulle vielä tarjota.

Jycylän päätoimittaja Johannes Impiö

Johannes Impiö, Jyväskylän Nuorkauppakamarin jäsenlehti Jycylän uusi päätoimittaja. Tavoitteeni on nostaa hyvät tyypit ja teot kamaristamme kaikille esiin, ja saada tallennettua ne niin fyysiseen kuin digitaaliseen muotoon. Toimin Jyväskylän Yliopistossa tutkimusavustajana sekä opiskelijana. Tämän lisäksi olen mukana useammassa media- sekä web-projektissa. 


Klubimestari (MC) Tapio Honkonen

Tapio Honkonen, Master of Ceremony eli Klubimestari. Työkseni toimin sovelluskehitysjohtajana AGCOlla (Corporation) ja vuonna 2018 olin kamarimme puheenjohtaja. MC:n vastuulla on jakaa vuosien saatossa kertynyttä arvokasta kokemusta hallituksen ja koko kamarin käyttöön sekä toimia ns. järjen äänenä aina kun tilaisuus vain sen sallii!

Edellisen vuoden puheenjohtaja (IPP) Suisanna Hämäläinen

Olen Susanna ja toimin hallituksessamme edellisen vuoden puheenjohtajana, tuttavallisemmin iipparina (IPP = immediate past president). Koulutukseltani olen FM/viestintä ja työskentelen perheyrityksessämme Viljakkaassa markkinointipäällikkönä. Kamarissa vastaan tänä vuonna palkintotoiminnasta, jossa haemme kamaripalkintoja vuoden 2019 toiminnasta. Lisäksi vastuullani on edellisvuoden tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen valmiiksi saattaminen. Olen myös yhteyshenkilönämme senaattoritoiminnassa. Muutoinkin, jos herää kysyttävää tai voin jakaa kokemuksia aiemmilta vuosiltamme, minulle voi soittaa tai laittaa viestiä! 

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *