Matka kansalliseksi varapuheenjohtajaksi

Tätä kirjoittaessani on mielenterveysviikko, joten kirjoitan tummia tunteita polulta ja raotan matkan konepeltiä. Loppuni oli onnellinen, joten tätä on kuitenkin helppo kertoa. Uskon vahvasti prosessikirjoittamiseen. Kirjallinen ja puhuttu itseilmaisu aktivoi eri aivoalueita, kuin pelkkä oman pään sisällä miettiminen, joten opin tässä varmasti myös itse jotain uutta.

Pidin tärkeänä, että ilmoittaudun vaalivalmennukseen (TalentPool) heti, kun se aukeaa. Laitoin lapun sisään ja postasin asialla flirttailevan kuvan kamarin Whatsapp-ryhmään. Oli todella myöhä, joten epäsuora viestini jäi huomiotta. Raavin partaani ja tokaisin: ”Noh aikaahan tässä on.”.

Tämän vuoden vaalivalmennus oli vieläkin suljetumpi kuin aiempi. Oli käytetty hyvä tovi tekniikoiden paikantamisessa, jossa kaikkien osallistujien henkilöllisyys pysyisi salassa. Kukaan ei matkansa varrella saanut tietää ketä muita oli vaalimatkalla. Jäin miettimään, että onko tämä se oleellisin asia? Se, että vasta elokuussa julkaistaan ehdokkuudet ja sitä ennen olemme kaikki pimeässä?

Jäin tätä savuverhoa miettimään sitten pitkäksi aikaa. Itse asiassa elokuulle saakka. Matkan varrella otin yhteyttä kolmeen luottopelaajaan muista kamareista, kuten tapana oli. Kampanjapäällikkö pitäisi olla muusta kamarista ja mielellään toiselta alueeltakin – kun kyseessä oli koko Suomen johtotehtävä. Kaikki kolme olivat kuitenkin suoraan tai epäsuoraan burnoutissa. Kavahdin tilannetta ja vanhana vastuunkantajana en halunnut kuormittaa ketään enempää. Jäin yksin.

Vaaliteknistä osaamista on ehtinyt kertyä paljon 10 vuoden aikana, joten en ollut huolissani tilanteestani. Olennaisemmaksi koin, että määritän tahtotilani ja raamit. Siis säännöt, joilla pelaan ja lopputuloksen – riippumatta tuloksesta – jossa haluan istua penkissä Kuopiossa.

Vuosien saatossa olen nähnyt monta kertaa, kun vaalit hävinnyt henkilö alkaa kuvainnollisesti viskelemään tavaroita ja kiroaa omia ratkaisujaan – lähinnä resurssien käyttöä ja omaa optimismiaan – vaalituloksen nähdessään taululla. Päätin, etten ole yksi lisäys tähän listaan. Tekisin kaikki jutut hyvällä fiiliksellä tyytyväisenä tekoihini, sanoihini tai olemiseeni – riippumatta tuloksesta. Tällöin voisin katsoa itseäni peiliin ja olla ylpeä Kuopiossa joka tapauksessa.

Vaaliteknisesti voi miettiä oliko tällä alla olevalla videolla merkitystä (julkaisin 2.10.2022 / vaalit 8.10.2022). Video jää kuitenkin minun ikuiseksi omaisuudekseni. Kiikkustuolissa saa myhäillä: ”Oli se hienoa aikaa…”. Minulle on selvää, että ystävyys voittaa aina vaalit.

Ei henkilö voi olla kovin huono johtaja, jos innoittaa noin monta ihmistä videolle kertomaan positiivisia asioita.”.

Johtajuusakatemiassa 19.11.2022 lausunto tuoreelta paikallispuheenjohtajalta

Mitä kohti ja mitä välttää

Piirtelin ruudulleni asioita.

Matkani alkaisi ja haluaisin matkan olevan hyvä, kunniakas ja kaikille osapuolille hyödyllinen… ehkä jopa arvokas?

”Haluan soittaa puheenjohtajille kiireettömästi ja myymättä. Siis edistää kamaritoimintaa henkilökohtaamisellani.”

Tämä oli koko kampanjani selkäranka. Puheenjohtajien soittaminen. Otin asiakseni kirjata puheluiden kestot taulukkoon, koska pidin hyödyllisenä ajatuksena kertoa vaalimatkani jälkeen käyttämäni aika kampanjaan. Moni tätä miettii (minäkin): paljonko resursseja vaalimatka vie?

Aluejohtajana on vaikea arvioida mikä oli vaalityötä omalle alueelle, kun en kenellekään muullekaan soittanut ”Vaalipuhelua” (siis myynyt). Tämä kääntyi siinä mielessä humoristiseksi, että oman alueen puheenjohtajat pohtivat pidänkö heitä ”varmoina ääninä”, kun en soita. Mutta yhtä vaille joka kerta, kun soitin ”vaalipuhelua”, niin oli paha paikka ja viesti: ”Mitäs?”, johon vastasin: ”Ei mitää kummallista, kuulumisia vaan kyselin.”. Nopeat chat viestit ja ”Palataan.”. Nauratti. Luottamus ja välittömät välit oli saavutettu.

”Älä purista mailaa” tuli mantrakseni

Tein itseni saataville, mutta en pelannut voitosta. Sanoin monelle matkan aikana:

Kukaan ei tätä usko – että teen kampanjaa, jossa en pelaa voitosta, mutta näin se on.”.

Näin se on edelleenkin.

Raamit

Niin ne puhelut:

  • 41,7 tuntia soitin A,B,D -alueiden puheenjohtajille
  • A:lla ja D:llä keskiarvokesto oli yli tunnin
  • B:llä hieman yli puolituntia
  • En tavoittanut 5:ttä puheenjohtajaa puhelimella

Tiesin, että pääsen vain kahteen aluekokoukseen: omaani C:n laivalle ja B:n kokoukseen Kotkaan. A:n kokouksen aikaa olisin pikkuveljeni esikoisen varpajaisissa ja D:n kokouksen aikaan hoitamassa aluejohtajatehtävääni. Olin tehnyt kotiläksyni.

Puheenjohtajavuonnani sain viestin parhaalta ystävältäni Markukselta: ”Tervetuloa häihin…”. Katsoin kalenteria ja siellähän oli kansallinen vaalikokous. Siinä sitten harmittelin, että häät jäävät osaltani kokematta. Laitoin puhelimen pois ja mietin hetken: ”Ei helvetti ihan oikeesti!? Vaikka mä miten vastuuntuntoinen olenkin, niin ei mikään puheenjohtajavelvollisuus saa kävellä perheiden yli.”. Laitoin pahoittelevan viestin, että olen minäkin urpo ja todellakin olen tulossa!

Hetkeä myöhemmin olin poistamassa kokousta ja laittamassa häitä tilalle: ”Hitto… eihän nää ees mee päällekäin… olin katsonut väärät päivät…”. Kylmä hiki valui naamallani, haukoin henkeäni… sitten taputtelin itseäni vuolaasti selkään. Onneksi tajusin oman virheeni ENSIN, tein oikean arvovalinnan ja vasta SITTEN tajusin päivämäärävirheen.

Kamari tukee elämääni – minä en luovu elämästäni tukeakseni kamaria”.

Tätä kohti

Kamarissa jätetään paljon asioita sulkematta tyylikkäästi, oppimatta – koska uuden avaaminen ideointi on huomattavasti piristävämpää, kuin painaa 100% valmiusasteelle projekteja. Tämän kaikki projektijohtoa tehneet tiedämme erittäin hyvin. Erityisesti me, ketkä olemme olleet tilanteissa, joissa joku ympärillämme sanoo: ”Joo kato täähän on jo valmis käytännössä – mä lähdenkin tästä…”. Olipa kyse viikonloppumökin siivouksesta tai jostain bisnescasesta.

Totesin, että vaalimatkallani valitsen aina nykyisen roolini (aluejohtajuuden) yli ehdokkuuteni – vaikka se sitten maksaisi minulle valintani tehtävään. Arvovalintani on sitä arvokkaampi.

Neuvoa-antavia

Soitin kaksi puhelua puheenjohtajille ennen ehdokkuuksien julkistamista (Sikapamaus) kysyäkseni neuvoa. Toinen oman kamarini puheenjohtajalle Tiinalle. Olin ilahtuneesti katsellut oman kamarin nousua konkurssitilanteesta, jossa itse Tuhansien Järvien Nuorkauppakamarin fuusiossa saavuin Jyväskylän Nuorkauppakamariin. Pidin vaarallisena ja vääränä, että kamarin resursseja alettaisiin pumpata yhden miehen asialle (ehdokkuuteeni), joten kysyin olisiko jotain henkilöitä, joita voisin kysyä avukseni.

Tiina pahaa aavistamattomasti ei nähnyt omaa tunnelukkoani avunpyyntöjen vaikeudessa ja totesi, että nyt on aktiiviresurssit kiinni – mutta meillähän on paljon passiivisia minulle tuttuja tyyppejä, joita voisin aktivoida matkalleni. Nyt tämän kirjoittaminen jo naurattaa – koska kerroin rehellisesti omat ongelmani Tiinalle myöhemmin – mutta silloin nielaisin ja jäädyin lisää.

Tämä case oli meille molemmille rankka. Tiinalle ja minulle. Itkimme tätä läpi pitkän tovin vaalien yhteydessä. Pyysimme molemmat anteeksi omaa hupsua pään sisälle jäämistämme. Puhdistava, avaava ja kasvattava kokemus.

Jep jep. Olin vetänyt itseni melkoiseen jojoon. Kuvittelin, että kenelläkään ei olisi aikaa tai energiaa minua auttaa. Painoin eteenpäin.

Toisessa puhelussa, joka oli vain 15min. sain kuulla toiveen: ”Vie tätä (kamarikenttää) enempi bisnessuuntaan.”. Kieltäydyin kohteliaasti, mutta lupasin pohtia asiaa. Kerroin, että Mari on vienyt tätä kohti bisnestä mielestäni riittävästi ja seuraavaksi tarvitsemme jotain muuta… ehkäpä lisää ihmisten ja persoonallisuuksien kohtaamista?

Ehdokkuuden julkistus (Sikapamaus)

Viime vuodesta oppineena tein ehdokasjulkistusvideon ”hyvissä ajoin”. Noin viikkoa ennen deadlinea. Tekstitin videoni vieläpä englanniksi.

Mari Viertola sanoi keskustellessamme kamarista näistä ehdokkuuksista: ”Ihan hulluahan se on… laittaa nyt itseään arvostelun kohteeksi – ihan alasti muiden eteen.”. Lamppu syttyi ja idea oli valmis. Vetäisin syvään päätyyn hyppäämällä järveen (elementtiin jota pelkään) ja olemalla kirjaimellisesti alasti.

Jos en muuta saisi videollani aikaan, niin ainakin sen, että 2023 vuonna jengi tietäisi:

Videolla saa olla oma itsensä.

Toivottava päätelmä videostani

Katselin muiden vaalivideoita ehdokasjulkistusillassa (Sikapamaus). Kommentoin ilahtuneesti Whatsappilla kaikkia ehdolle lähteneille, jotka tunsin. Sain itsekin todella hyvää palautetta videostani.

Ehkä hauskinta oli, että moni ei ollut havainnut videoni olevan ”väärin päin”. Pidin tätä mahdollisena, koska se nopeasti muiden videoiden seassa esitettynä sisältää niin paljon kamaa, että runko – siis käännetty esityssuunta – voi jäädä huomaamatta.

!iskeepeed allodhe nelO

Joo, tätä piti treenata pari kertaa, että menee luontevasti väärinpäin sanottuna 🤣

Vaalisivut ja palaute

Halusin korostaa hoitavani aluejohtajatehtäväni tyylillä maaliin ja en muuttanut Facebook-sivuani ”NDP-ehdokkuuteen”. Hassu ratkaisu, mutta hämmentävänä periaatteen miehenä se sallittakoon minulle. Päätin, että otan käyttöön aikoinaan ostamani domainin: www.graf.fi nyt tätä varten. Helppo muistaa ja viestiä kampanjan aikana.

Olin naputellut kotisivun riittävän valmiiksi julkistusta varten ja sinne MentiMeter -taulut palautetta varten. Kaikki halukkaat saisivat raakana kirjoittaa hyvää (Parasta) tai huonoa (Ärsyttävintä) minusta suoraan omalle kotisivulleni. Ja palaute näkyisi kaikille. Tämä hengästyttävän häiriintynyt idea jalostui ystäväni lausunnosta: ”Sä Aleksi oot semmonen äijä, että voisit ihan vaihtelun vuoksi pyytää myös huonoa palautetta itsestäsi – eikä vaan niitä ylisanoja.”.

Tässä kuitenkin ylisanat:

”Parasta Aleksissa” (vaalisivuilta)

ja sitten se metka kääntöpuoli:

”Ärsyttävintä Aleksissa” (vaalisivuilta)

Juttelin Sanni Kaikkosen kanssa asiasta ja hän katsoi tämän jälkimmäisen läpi huudahtaen minua hymyilyttävästi:

Mun on pakko sanoa nyt kun katsoin ton Mentin, että mä en kyllä ikinä kehtaisi anonyymisti kirjoittaa kenestäkään jc-kollegasta tuolla tavalla kuin joku on tehnyt. Mikä ihmisiä oikeasti vaivaa? Ei hyvä helvetti!”,

Sanni pyörittelemässä päätään nega-palautteille

johon totesin heti kärkeen: ”🤣 oot ihana! 😍” ja hetken mietittyäni:

”Olihan se alkuun ihan karmeeta psyykkisesti – mut sit se tasaantu ja pääsin sinne positiiviseen laatikkoon itsekin enempi mielessäni.
Oon siis ite sen nega-laatikon kautta tajunnut, että ihan turhaan mä käytän aikaani kritisointiin – ellei sitä erikseen pyydetä.
Sekin oli yllättävää, että yks jo pyysi, etten muuta tapaani purkaa asioita paloihin ja kertoa kehitysehdotuksiani”

Aleksi vastaamassa miksi oli hyvä saada negaa

Alueakatemia

Viikonloppuna totesin, että en missään muotoa myy omaa ehdokkuuttani. Vastaan, jos kysytään ja teen mitä pyydetään, mutta itse olen aluejohtaja ja sillä hyvä. Olihan tapahtuma sentään A-L-U-E-akatemia, eikä kansallinen akatemia.

Hakkasimme kolme Cavaa sapeliavauksella, sotkimme firman lattiat ja alue-ehdokkaat pitivät puheensa. Pyysimme myös kansallisia ehdokkaita sanomaan sanasen. Olin siirtymässä ohjelmassa eteenpäin, kun kaksi henkilöä nosti räpylänsä: ”Mutta hetkinen, entä sinä – Aleksi – itse…? Kyllähän sinunkin tulee puhua.”. Hymyillen totesin, että puhun, kun pyydetään. Ja puhuinkin asiasisällöltään tärkeimmän:

Antakaa toisillenne ne kauniit sanat, joita kannatte mukananne.”.

Aleksin alueakatemian vaalipuhe tiivistettynä

Tuli ilta ja vedin roolileikkipeliä, jossa lämmittelykierroksella sai päättää aivan vapaasti mitä roolia vetää. Etualalla Rauman kamarin Iiro Ignatius ja kotikamarini Pirita Huotari kävivät keskustelun. Kysyin miten meni ja Iiro tuumasi: ”Kyseli koko ajan miltä musta tuntuu… jonkin sortin terapeuttihan tässä siis oli kyseessä, mutten tiedä sen tarkemmin…” ja kysyin Piritalta mikä rooli hänellä oli.

Esitin Aleksi Grafia

Piritan roolileikkipaljastus

Koko huone nauroi vedet silmissä. Muut olivat olleet supersankareita ja kamarititteleitä.

Seuraavana aamuna söin aamiaista, kun viereltäni kuului: ”Omalla kamarillasi on olo, etteivät he ole tervetulleita kampanjaasi.”. Meinasi mennä jogurtit väärään kurkkuun ja päässäni tikitti: ”Olisiko nyt hyvä kertoa, että olen saanut pakit jo useammankin kerran? Vai kertoa jotain tyylikkäästi…”. Päätin edetä jälkimmäisellä. Lausunto kuitenkin uusiutui miltei sanasta sanaan, ymmärsin yskän, nyökkäsin pahoitellen omaa käytöstäni. Kävelin huoneeseeni ja kuvasin videon, jossa pyysin anteeksi omaa avunpyyntöongelmaani ja toivotin kaikki sydämellisesti tervetulleeksi kampanjaani.

B:n aluevaalikokous

Painettiin Oskari Häkkisen kanssa suoraan Tammerkosken PRES-kesäpäiviltä Kotkaan. Matkalla pohdittiin Tammerkosken tilannetta. Missähän mennään? Sitten yllätyksellisesti nousi 4 henkilöä ehdolle Tammerkosken valmistautuvaksi puheenjohtajaksi ja katselimme Oskarin kanssa silmät suurina toisiamme autossa saadessamme tiedon. Näin ne tilanteet elää.

Oskari jätti minut hotellille ja katsoin 2krs. kokoustilan valoja. Puheenjohtajakokous käynnissä. En olisi mitenkään ehtinyt sinne pitämään puhetta, joten videotervehdys oli oikea valinta. Pääsisin vain oman alueeni kokoukseen pitämään livenä vaalipuheen puheenjohtajille. Lamppuni oli syttynyt ja päätin kuvata jokaisen videon aluejohtajatovereitteni kautta.

Kerroin videoilla miksi kukin aluejohtaja (Venla, Hanna ja Ulla) olivat niin hienoja ihmisiä ja inspiroineet minua matkallani. Pohdin, että moni – varmasti minäkin – ei välttämättä tullut nähdyksi kaiken sen työn kanssa, jota painaa Keskusliitossa alueensa hyväksi. Halusin tehdä tätä näkyväksi, koska tiesin jokaisen aluejohtajan olevan katsomassa videoita puheenjohtajiensa kanssa. Tiesin tämän olevan taaskin arvokasta riippumatta omasta valinnastani.

Pohdiskelin menisinkö istumaan GA:han ”näyttämään naamaani” (siis olemaan hiljaa, koska minulla ei lauantaina olisi edes teknisesti puheoikeutta kokouksessa) vai tekisinkö jotain muuta? Jotain mikä hyödyttäisi jäsenistöä ja puheenjohtajia, jotka eivät GA:n vuoksi näe mitään muuta ohjelmaa?

Päätin tehdä sen mistä olemme pitkään puhuneet järjestössä. Tehdä vähän koostetaa mitä tapahtui kokousviikonloppuna. Videosta tuli pitkä, koska halusin makustella tätä ”kaiken kattavaa” -mallia.

Sain yllätyksellisesti videosta kritiikkiä: ”Liian pitkä, puhut liikaa itse, huonot äänet, kamera heiluu…” ja tajusin miksei järjestössämme tehdä enemmän ja suunnitella vähemmän. Hekottelin, että itsehän kritisoin myös paljon, joten voi katsoa peiliin. Toisaalta teen asioita eteenpäin, jos kritisoin.

D:n vaalikokous

Alueakatemiassa tuli puhetta, että Raumalta olisi lähdössä neljän hengen rytmiryhmä Kolille kokoukseen. Monen sekavan mutkan kautta loppujen lopuksi annoin heille matkaan herkkuja ja juomaa. Kotisenaattorini oli tehnyt laminoidut julisteet Nelli Oksasen (Keurusselän PRES) kanssa ihan ominpäin. Se oli hauskaa. Minun näkyvät vaaliteemat eivät siis olleet suinkaan omaa käsialaani – vaan kampanjatoimiston tekemät, kuten suurella johtajalla konsanaan – poimintoina asioista, joista olen 10 vuoden aikana puhunut.

Raumalaiset tekivät tarrat itselleen. Yritin tuputtaa heille rahaa tarroista ja vaivasta, johon voimakaksikko Johanna Lainio & Niina Pekonen totesivat:

”Kuule hei – nää kaikki menee lopulta tasan.”

Muinainen raumalainen sananlasku – näin ystävien kesken

Homma lähti aivan lapasesta, kun rytmiryhmä ennakkovaroitti minua: ”Pidä puhelin päällä perjantaina ja vastaa, kun soitetaan!”. Siinä perjantaina sitten tuli tulojuhlasta soittoja, joissa minun piti kertoa tarinoita tai vitsejä – mutta homma keikahti pelkkien vitsien varaan. No eihän mulla ollut mitään nasevia vitsejä päässä riittävästi, joten äkkiä netistä yritin löytää jotain. Voin sanoa, että paniikissa, kun yrität kelkkoa perhettä anoppilasta kotiin samanaikaisesti – ei ole helppo tehtävä. Nilkutellen selvisin kotiin tietokoneelleni ja vimmaisesti tein listan iltaan sopivista vitseistä. Kun sain lopulta riittävän puskurin vitsejä jäsenneltynä – soitot tietenkin loppuivat. Nauratti. Paketoin vitsit ja heitin veljilleni sekä äidilleni: ”Jos teillä on joskus sama tilanne.”.

Videostani oli kuulemma tykätty. Ja perjantai iltana minulle railakkaasti huudettiinkin puhelimen ylitse:

Lähetä se teidän TIINA tänne DEELLE – kyllä täällä otetaan hänet ILOLLA DEELLE

Eräs Deen puheenjohtaja vaalivideoni innostamana

Lauantaille suunnittelemamme korruptiolahjus – Jaffa-tölkit – olivat menestys. Ainoa, joka ei suostunut ottamaan tölkkiä oli tietenkin Keskusliittotoverini, jota säännöt suosimisesta estivät ottamasta mitään kantaa vaalitaistoon. Raumalaiset sujauttivat tölkin hänen laukkuunsa – sen enempää minun tai kollegani tietämättä. Eikä se sääntöjä rikkonutkaan, kun kukaan ei asiasta tiennyt.

Sain vuolasta kiitosta Rauman rytmiryhmän toiminnasta ja edesottamuksista kokousviikonlopussa. He olivat tehneet kunniaa itsensä ja kamarinsa lisäksi myös alueellemme – sekä tietenkin minulle siinä sivussa. Ilahduttava viikonloppu kaikkiaan.

Olin lauantai aamupäivän puhumassa Kankaanpään järjestämässä ’Startti JC-uralle’ tapahtumassa ja illalla Luoteisen Keski-Suomen kamarin hautajaisissa. Moni epäsuorasti mutisi, että miksi menen tapahtumiin, joilla en edistä ehdokkuutani – ja kerroin selväsanaisesti miksi on tärkeää sulkea projektit tyylikkäästi.

Pohdiskelin mitä jännää voisin kokeilla A:n kokoukseen. Olin lähettämässä alkoholia, mutta hammasta purren kielsin itseäni tekemästä sitä – koska viinalla läträäminen on omituinen tapa tehdä myyntiä. Liian helppo kulma. Deelle sallin itselleni tämän mallin, koska:

Deellä juodaan kaikkea – siis malja sille nostakaa – Deeeeeeeeeeee…

D-alueen juomalaulun katkelma

Ja itse olen laulusta pitänyt heti ensisoitosta, kun sen kuulin. Jopa niin paljon, että Deen aluejohtaja oli ihmetellyt: ”Eihän toi äijä ees ole Deeltä ja tuossa se lietsoo lauluamme!?”. Kauas olemme näistä hetkistä Ullan kanssa tulleet.

A:n vaalikokous

Niin. Se alkoholi A:lle. Olin miettinyt valmiiksi samppanjoita, joissa oli kaikki aluekirjaimet edustettuna. Pidin ajatuksesta, mutta käytännönjärjestelyt alkoivat käydä turhan vaivalloisiksi salakuljetuksineen ja muovikipoista samppanjan juominen on aina hieman latteaa.

Hylkäsin suunnitelman myös siksi, että pohdiskelin olisiko tämä sellainen kuoppa, johon voisin mahdollisen vaalihäviöni hetkessä pudota? Potentiaalinen psyykkinen riski Kuopion penkissä

No, mistäs mä itse pidän ja mikä olisi persoonallista? Fazerin sinistä sanoilla?

Anniinan lahjuskorin sisältö syntyi ketterästi etänä

Näin syntyivät patukkakirjeet. Kiitos vielä iki-ihanalle viinikoulutus- ja PRES-kollegalleni Anniina Vähätalolle. Jokaisessa patukassa oli kierrettynä muutaman rivin henkilökohtainen viesti. Viesti, joka oli itsessään arvokas kaikille niille, joiden kanssa olin saanut soitella. Niille, joiden kanssa en ollut soitellut – laitoin hyväntuulisen toivotuksen, että olisimme yhteydessä.

A:n kokouksessa kokeilin toista mallia tehdä kokouskoonti. En siis ollut itse paikalla, joten pyysin ystäviäni heittämään terveiset sieltä. Tulisi varmasti aivan erilainen näkemys ja tuotos. Siinä olisi helppo sitten pohtia 3.versiota.

C:n vaalikokous

Sekavaa aikaa… ja tästä kirjoittelin pitkästi aluejohtajasivulleni mm. vaalikokouksesta.

Vaalipuhe oli hauska. Katselin A-alueen vaalipuheita Facebook-videoilta ja tuumasin voivani myös itse tehdä toiminnallisen puheen. Terkut vaan Viktor Anderssonille, joka tuli valituksi tehtäväänsä, vaikka asiaa oli kilpakumppaneita vähemmän vaalipuheessa.

Hauskana knoppina: mun naamalta ja äänestä pystyy kuulemaan paniikin 1:27 kohdassa, kun 30 sekunnin lappu tulee aivan yllätyksellisesti ylös eturivistä. Olin vasta ”alustanut asiani” 🤣🤣🤣 Kun lähtee kokeilee uutta, voi yllättyä itekin.

On pakko sanoa, että sain tuosta puheestani hämmentävän kiittelyvyöryn suorastaan. Totesin, että joskus riski kannattaa, mutta ajattelin tässä olevan kyse myös oman alueen tsempeistä. Toisaalta palasin siihen johtoajatukseeni, että perjantai on pitkä päivä ja salissa on kiva päästä hieman elämyksellisyyteen kiinni. Tiukkoja vaaliteemoja ehtii kyllä esitellä, jos niistä tykkää.

Täälläkin, kuten alueakatemiassa, olin päättänyt, että olen aluejohtaja – myös kilpakumppanilleni. Enkä ehdokas, mutta vastailisin kysymyksiin, jos niitä tulisi jne.

Kuopio – vai pitäisikö sanoa tuomio?

Naputeltiin Nellin kanssa sähköposteja vaaliviikolla paikallishallituksille. Sähköposti on minusta hupsu mediamuoto, mutta se johtuu pitkälti rakennusalan huonoista viestintäkäytännöistä. Pohdiskelin, että viimeisellä viikolla tuskin kenenkään päätä käännetään äänestämään – mutta halusin välttää tilanteen, jossa saisin lisää hate-mailia: ”Ei susta kuulunu mitään”. Sain tämän viestin jopa B-alueelta, jonka vaalikokouksessa sentään olin 🤣 ”Joo ei oo näkyny äijää.”. Otin treenin kannalta mahdolliseen puheenjohtajavuoteen, jossa mikään panostus ei ole riittävästi kaikkiin suuntiin.

Nelli muuten viimeiseen asti vältteli kampanjapäällikkötitteliä, niin en häntä sellaiseksi tuuppaa nytkään.

Torstaina Keskusliiton kokouksessa pohdiskeltiin Johtajuusakatemian aikatauluja. Oli jäätävää tajuta, että jo se tapahtuma on aivan eri sisältöinen riippuen vaalituloksesta.

Perjantaina päällikkövalinnat. Keskusliiton istuvan hallituksen päätettävänä on aina seuraavan vuoden päälliköt. Tähän liittyen jouduin painimaan monien ristiriitaisten tunteiden kanssa ja olin henkisesti jo aivan tohjona, vaikkei varsinainen oman vaalini päätösnäytös ollut edes päässyt alkamaan.

Positiivisella puolella: olin saanut 26.9 vihdoin tukiryhmä-Whatsappin itselleni, kun piti koordinoida keskustelua vaalitarvikkeista. Hihkuin onnesta! Mun oma vaalitukiryhmä!!! JEEEEEEEEE!!! Kutsuin porukkaa ja laitoin linkkiä jakoon.

Kotisenaattorini (Emilia) masinoi kamarikätyrinsä (Nelli) kanssa huiveja heiluteltaviksi väriteematulojuhlabileisiin. Tekipä vielä Hanna Palosaari minulle värisuorataskuliinankin, jossa kaikki neljä eri väristä huivia oli. Muuten… Vihreitä ei ollut varastossa, joten kangasvärikeitos porisi grillimme sivukeittimellä aattoyönä. Kantavana ajatuksena oli tunnustaa kaikkia värejä. Heini Pasanen ja Joonas Mäki (Kankaanpää) tekivät tarraa/printtiä. Kotikamarilta tuli rohkaisevaa viestiä ja väkeä oli innostettu kokoukseen kannustamaan.

Ensimmäistä kertaa tuntui, että nyt on tekemisen meininkiä ja jengiä ympärillä – en ole yksin ja loppujen lopuksi kyvyttömyyteni pyytää apua kuultiin… ja tultiin avuksi.

Kotisenaattorini järjesti tarrakeräyskilpailun ja lupasi tarjota 10:lle ensimmäiselle kaikki neljä eriväristä tarraa keränneelle juoman tulojuhlan baarissa. Yksi hauskimmista tilanteista oli, kun kävelin yleiskokouksen (GA:n) saliin ja ensimmäinen kaikki neljä kerännyttä käveli vastaan kysyen: ”No missäs se sun puoliso on?”. Minulla ei ollut harmainta hajua mistään asiaan liittyvästä, eikä sen puoleen siitäkään, missä puolisoni oli. Totesin, etten tiedä, enkä usko voivani asiaa selvittääkään luotettavasti tässä hetkessä yleiskokouksen alkaessa juuri 🤣

Lentolehtinen
Halutuin tarra

Perjantai

Vinkki: ota puhelimellesi sihteeri, jos olet vastaavassa vaalitilanteessa joskus

Ahaa-elämys viikonlopun jälkeen

Perjantaina vaalitoimen johtaja ja väistyvä kansallinn puheenjohtaja (NPP) Ari Saavalainen halusi pitää ehdokas-shown tulojuhlassa. Pohdiskelin, että aika rajua olla Kuopiossa vastaehdokkaani kotikamarin stadionilla ja Deen väreihin neutraalisti sonnustautunut henkilö haastattelemassa. Henkilövaalithan tässä on kyseessä ja annoin itse siunauksen, että Ari saa olla vastaehdokkaani pahvikuvan huutokaupassa mukana. Jos valintani jäisi tästä kiinni – niin, joo.

www.ilkkakoski.com

Kävelin lavalle ja pohdiskelin rappusia noustessa, että mitä voisi sanoa joka tapauksessa – helpottaa itseä… ja millä haastaa itseä. Totesin, että aina yhtä hauska puhujakikka: ”Ajattele yleisöäsi alasti” ja englantia voisi taas heittää, kun kv-vieraat saattavat olla salissa paikalla.

Flashback

Hyvinhän se höpöttely lavalla meni. Rentouduin tanssimaan. Otin jopa hieman vapaa-aikaa ja istahdin hiljaisempaan sivutilaan pöydälle. Yllätyksellisesti Asta Lintumäki käveli luokseni: ”No minkäs takia sua pitäis’ äänestää?”. Nostin kulmiani. Oliko tässä käynyt sittenkin niin hauskasti, että B:n vaalikokouksessa pohtimani tilanne konkretisoitui ironisimmalla mahdollisella tavalla.

Aivoni kuljettivat minut takaisin Kotkan tulojuhlaan. Jäin nimittäin suustani kiinni – tätähän ei siis kukaan usko – mutta täysin satunnaisesti alkaneessa keskustelussa Astan kanssa. Pohdiskelin, että varmasti taas moni miettii, että minun tulisi tehdä vaalityötä ja keskustella puheenjohtajien kanssa voidellen heitä äänestämään minua. Olin sivuuttanut ideani pummata Timo ja Pirita Falckilta yösijan. Vaikka pidän molemmista henkilöistä, pidin jotenkin arveluttavana, että olisin ehdokkaana heillä majoittumassa. Turha pohdinta, mutta näin tein. Maksoin itseni hotelliin.

Päätin keskustella Astan kanssa kiireettömästi Kotkassa, vaikka puheenjohtajia kulki ohitsemme. Totesin, että tämä on se minun malli. Kohtaan jäsenistöä ja edistän kamaritoimintaa, enkä omaa etuani.

Palasin Kotkasta ja 5 sekunnin flashback-kokemuksestani takaisin Kuopion tulojuhlaan… ja havahduin Astan kysyvään katseeseen. Hymyilin.

Kysy vierustovereiltasi millainen minä olen

Myyntiä myymättä

Ja niin 2 vuotta tukeni piirissä ollut Heini Pasanen sekä PRES-kollegani Ilkka Koski (valokuvaaja) kertoivat millainen minä olen ihmisenä. Asta kiitti mielipiteistä ja jatkoi takaisin tanssilattian suuntaan.

www.ilkkakoski.com

Vaalipäivä

Lienee sanomattakin selvää, että jännitys oli kova. Toisaalta olin miettinyt Kuopion jo niin moneen kertaan, että olin melko rauhallinen. Nauroin, että tänään tulisin viettämään elämäni eniten miettineeni 3 minuuttisen pitäen vaalipuheen. Olin vaalipuhetta rakentanut pitkään ja hartaasti ajatellen, että minun tulisi vihdoin kasvaa aikuiseksi ja kertoa ylevä tarina kamarin hienoudesta oppipaikkana.

Olin jopa harjoitellut lopullisen puheeni kahdesti esittäen sen kotisenaattorilleni – havaiten, että aika ei riittäisi mitenkään kaikkiin hienouksiin.

Istuin vaalipaneelissa. Kuuntelin muita. Kuuntelin itseäni.

Ida-Maria Volturi (Imatran PRES) ei saanut mahdollisuutta kysyä kysymystään. Harmitti. Se olisi ollut varmasti jokin mehukas sutkautus, jossa olisimme kaikki päässeet käyttämään kaiken aivokapasiteettimme. Lähdin lounaalle ja kysyin Ida-Marialta kysymystä. Konkretiaa. Jep, sepä olikin haastava juttu.

Kävelin portaat alas ja kohtasin ilokseni Lohjan puheenjohtajan, Sonja Blombergin (Lohjan PRES). Astelimme hänen kanssaan syömään. Pöytään, jossa oli myös Eveliina Leino (Riihimäen-Hyvinkään PRES). Pohdiskelin hetken tilannettani. Minulla ei ollut harmainta hajua kuka olisi puolellani, joten tilanne oli jokseenkin humoristinen. Eveliina kiitteli vaalipaneelivastaustani, jossa korostin jäsenistön päätöksenteon merkitystä. Meidän tukiorganisaatioissa tulisi tukea tätä prosessia.

Olimme Sonjan kanssa solmineet vahvan siteen psyykkisesti. Olimme molemmat avautuneet omasta ulkopuolisuuden kokemuksestamme ja löytäneet lohtua toisistamme. Erilaisuus on voimavara, rohkeus on supervoima, jota tulisi käyttää, jos sellainen on annettu. Palautin astiat.

Puhe ja avautuminen

Lähdin itsevarmasti kävelemään takaisin salia kohti. Aluesihteerini, Tapio Honkonen sattui vastaan ja nyökkäsi tsempaten samalla. Virnistin samalla astellen portaita kohti: ”Eiköhän nää lässytykset riitä – mä vaihdan mun puheen.”. Tapio hymyili värähtelevästi ja tokaisi: ”Jaha.”. Hän näki naamaltani ajatukseni: ”Kävin kaivamassa sotakirveeni ylös maasta ja pidän nyt sen puheen, joka minun piti jättää johonkin eläköitymishetkeni stand-up-roasting iltaan.”.

Leijonakuningasosio oli minulla selkeänä mielessä, mutta tapani mukaisesti laitoin vielä tuoretta lisäystä mukaan (Koulutusjohtajaehdokkaan, Minttu Porri puheesta). Sen jälkeen kaikki olisi improvisointia. Onnistuessani avaamaan vahvasti – antaisin ainakin sen kokemuksen itselleni, että menin lavalle ja haastoin itseni tekemään jotain mitä en meinannut uskaltaa – tai kehdata.

Kertoa, että avoimuus on se juttu. Ja olinpa minä sitten ensi vuonna Keskusliitossa tai en – toivon, että joku jatkaisi avoimuuden teemaa isosti jonain päivänä. Totesin, että tämä on se viimeinen hetki, kun minun tulee tehdä jotain joka on itsessään arvokasta – eikä välttämättä tue minun valintaani, omaa etuani. Joku saattaisi muistaa salissa puheeni ja toimia Keskusliitossa painotetusti jäsenistön parhaaksi – väheksymättä kenenkään ymmärrystä, vaan tarjoten rehdisti oikeaa tietoa.

Avoimuus on ympärisäteilevä valaisin, joka valaisee myös vallanpitäjän omia touhuja. On paljon helpompaa käyttää kohdevaloa, kapeaa taskulamppua ja antaa se tieto mikä tuntuu sopivalta. Avoimuus haastaa meitä kaikkia ja se aiheuttaa kaaosta/turbulenssia lyhyellä tähtäimellä – jota suljettu malli ei tee. Suljettu malli sen sijaan estää kaikista fiksuimpien ja modernien johtajakasvattien kiinnostumisen toiminnastamme. Ja siksi olen ollut itse valmis tekemään töitä tämän eteen.

www.ilkkakoski.com

Kiitos- ja loppusanat

Kiitos kaikille minut näkyväksi tehneille ihmisille. Teille, jotka olette kohdanneet minut.

Mielenterveysviikon kunniaksi otan vielä yhden yllätyksellisen kulman matkaani.

Yksi tärkeimmistä vaalimatkani opetuksista oli saada kaksi henkilöä, jotka 100% kehuivat ja taputtivat eteenpäin. Teemu Soininen (Siilinjärven PRES) ja Kaisa Määttä (Kuusamo, PRES-kollegani). Täysin puhdas track-record, jossa usko minuun, sanomaani ja tekemisiini oli järkkymätön. Synkkinä kyseenalaistamisen hetkinä oli helppo nojautua ajatukseen, että olen oikealla polulla.

Käytin tätä samaa tekniikkaa itse sitä ymmärtämättä aluksi, kun aikoinaan kohtasin itsemurhaa alaikäisenä suunnittelevia älykkäitä nuoria naisia. Näistä on jo parikymmentä vuotta. Kerroin tämän tarinan itse asiassa soitellessani eräälle PRES:lle, joka työskentelee hyvinvoinnin parissa. En osannut silloin vielä niputtaa omaa kokemustani samaan.

Tekniikan ydin on vetää johdonmukaisesti täysin kiistatonta tukilinjaa. Tämä ei tarkoita virheettömyyttä, vaan sidotaan vastaanottaja kohtaamaan oma arvonsa. Möllötellään saatavilla ja aina kysyttäessä vastaus on sama: ”Sinä olet upea ihminen ja kaunis.”. Otin vastaan huutoa ja manipulointiyrityksiä, joskus ihan fyysistäkin väkivallan yritystä. Mikään ei muuttanut mieltäni: ”Olet arvokas ja haluan sinun elävän tätä elämää omana itsenäsi.”.

Minä välitin. Aivan sama miten kovaa toinen hakkasi minua irti henkisestä läsnäolosta toivoen saavansa lähtöluvan kohti kuolemaa. Ei saanut. Koskaan. Pikkuhiljaa heidän luottamus omaan arvoon palasi. Meidän väliset ihmissuhteet harvoin kasvoivat terveiksi. Veikkaan, että minä muistutin heitä heidän omasta ”vanhasta minuudesta”. Minun oli määrä poistua näyttämöltä, koska olin osa sitä henkisesti sairasta elämänvaihetta ja uusi puhdas tuleva – kaipasi uudet lähtökohdat.

Tässä ympyrä sulkeutuu vaalimatkani osalta. Nuorkauppakamarissa roolit vaihtuvat vuosittain ja porukkaa eläköityy reilusti. Harvat kasvot muistuttavat meitä ajasta, jolloin emme kokeneet olevamme parhaimmillamme. Aina tulee uusi vuosi ja uusi mahdollisuus.

Ja kiitos siitä. Mahdollisuudesta kasvaa ja kehittyä. Teidän kanssanne.

Rakkain terveisin,

Aleksi Graf, Jyväskylän Nuorkauppakamari, kansallinen varapuheenjohtaja 2023
www.jamivanoff.com | Kotikamarini häikäisevä rytmiryhmä Kuopion gaalassa ❤️
www.jamivanoff.com | Kotialueeni aluetiimi ja puheenjohtajat 🥰 sekä aluejohtajuuteni päätös kansallisesti

You may also like...