Sanan säilä -puhekilpailu

Itsensä haastaminen ja kilpaileminen kuuluvat olennaisena osana Nuorkauppakamariin.

Jyväskylän Nuorkauppakamarin vaalikokouksessa (syyskokous) valitaan seuraavan vuoden tekijät ja pidetään oman kamarin puhekilpailu. Kilpailuun rohkaistaan osallistumaan kaikkia, jotka eivät ole kisassa aiemmin olleet. Koejäsenet ovat siis perinteinen osallistujaporukka, mutta aina välillä mukaan tulee varttuneempikin – kisaa syistä ja toisista väistänyt – jäsen. Tällä kertaa valmistautuva puheenjohtaja.

Aleksi Graf, Sanan säilä 2019, kunniamaininta

Olin alkuvuosina hallitusvastuussa jne., joten en pitänyt soveliaana itse järjestää kisaa ja osallistua siihen. Jälkikäteen vähän hassu näkökulma, koska tuomaristoon kuuluminen on se erottava tekijä ja tuomarina en ole ollut koskaan. En suosittele kenellekään viivästelyä osallistumisessa, koska suorituspaineet kasautuvat ajan kuluessa.

Puhetta on riittänyt, mutta minulla oli vaikeuksia muistaa olinko koskaan kirjoittanut puhetta. Minulla on ollut oikeastaan kaksi erillistä tuotetta: kirjoitukset ja puheet.

Oman kamarimme puhekilpailussa käytiin yllättävän kova kisa kolmella osallistujalla. Aiheena oli ”Kasva tai kuole”. Puhuin yritysnäkökulmasta ja henkilökohtaisesta kasvusta – vakuuttavaa puhesuorittamista, mutta Nooralla oli enemmän mielenkiintoisia pointteja. Tuure puhui sydäntä riipivän henkilökohtaisen tarinan omasta isästä ja suhteestaan kuolemaan. Voitin niukasti ja matka jatkui C-aluekilpailuun, jossa rooleja riitti – mutta palkintosijat karkasivat käsistä. Suurin ongelma oli epäselvä puherakenne.

Istuin autossa Vaasassa mielenkiintoisen asiakaskäynnin jälkeen. Soittelin potentiaalisia uusia asiakkaita läpi, olisiko joku vielä perjantai-iltapäivällä halukas kuulemaan tiukkaa asiaa paloturvallisuudesta ja ilmanvaihdosta. Siviililuurini pirisi ja aluekoulutuspäällikkö soitti: ”Terve Aleksi, alueen puhekilpailun voittaja ja kunniamainittu ovat estyneet osallistumaan kansalliseen kisaan Kalajoella. Aluekilpailun tuomaristo on yksimielisesti esittänyt, että olisit meidän alueen edustaja. Mitäs sanot?”.

Aihe oli kuulemma annettu ja voisin sitä selvitellä. Totesin, että tietenkin kiinnostaa ja käyn läpi asian. Aluekisasta oppineena halusin vielä tarkistaa aikataulut, etten lupaudu sokkona kaikkeen. Tein työpäivän loppuun ja sitten puhelimessa oli jo onnitteluviestejä puhekilpailuosallistumisestani. Facebookissa nimeni törrötti vahvistettuna osallistujana.

Aikataulutarkistukset turha vaihe – salapoliisityöllä käsissäni aihe:

”Aktiivinen nuorkauppakamarilainen on eurooppalainen vaikuttaja”

Valmistaudu

Ehdin vielä yhteiseen Skype-puhekilpailusparraukseen. Kilpailukenttä kävi melko nopeasti selväksi: Tuuli-Elina puhuu lavoilla työkseen, Tajzanilla vahva tarina, minä huikkasin olevani aivan pihalla rakenneasiasta ja Janne tuumasi lämpimästi: ”Voitin itseni ja puhuin omalle kamarille… aluekilpailussa voitin pelkoni taas ja puhuin… Kun mä nousen Kalajoella lavalle – mä olen jo kolminkertainen voittaja.”. Kaisa Marin, Sanan säilä 2010, jää pitämään tukiopetusta.

Kirjoitin yli kymmenen puhetta ja joka kerta painin ongelmieni kanssa. Olen soittanut rumpuja nuoruudessani, joten lava ei ole ongelma, mutta liian kapea polku pelottaa. Entä jos kaadun, enkä pääse sieltä enää polulle? Taktisesta näkökulmasta olisi myös hölmöä lähteä kisaamaan Tuuli-Elinan kanssa kumpi tekee paremman roolisuorituksen tarkkaan kirjoitetulla ja harjoitellulla puheella.

Fiksuin yksittäinen valmistautumistemppuni oli painaa ”Äänitä”-painiketta ja kokeilla 7 minuuttia puhetta. Sehän on yllättävän lyhyt aika. Ei mahdu niin montaa tarinaa, kuin olin ajatellut – mutta toisaalta hyvin mahtuu esim. kolme kokonaisuutta – jos ne tukevat toisiaan.

Toinen hyvä liike oli soittaa aluepuhekilpailun voittajalle, joka juoksi vielä ehdokkaana eduskuntaan vaalikentillä. Aiheen kuullessaan: ”Äh… hitto toi on taas niin tommonen… ehkä sen vois tehdä näin… mut sitt vielä toi eurooppalaisuus… ei oo helppo!”. Sympatia tilanteelleni lämmitti minua kovasti. Ei tämä olisi ollut walk-in-the-park hänellekään. Soitin hopeamitalistille, joka oli jo Tuuli-Elinan leirissä. Olin kuitenkin menossa aluevoittajaa ja hopeamitalistia paikkaamaan, joten jouduin pohtimaan tunteitani.

Koin erityisen haastavaksi kertoa eurooppalaisuudesta ja yhtenäisyydestä Brexitin alla. Olin työntämässä tikun nokkaan David Cameronin, Brexitiä ajaneen pääministerin, mutta laitoin hänet silppuriin puheestani päivää ennen Kalajokea. Yritin siivota kaikki mutkikkaat negatiiviset kiemurat puheestani, jotka imevät minut mukaansa ja alan pitämään katumukseen kehoittavaa vuorisaarnaa.

Harjoittele

Saila soittaa perjantaina ennen tulojuhlaa: ”Hei! Meillä on vielä puhe harjoittelematta!”. Meillä oli ollut pienehköjä erimielisyyksiä puheesta. Palautelaatikko poltettiin yhdessä ja puhuttiin asiat halki. Sitten puheen aloitus nippuun, sisältö karkeasti raameihin ja lopetus.

Kohti tulojuhlaa, unohdus pelkoa hälventämään… naputtelen puheeni klo: 02:11:


”Jos sun arvot ei maksa mitään – ne ei ole arvoja, ne on mielipiteitä.
Jari Sarasvuo

Moi, minä olen Aleksi Graf.
Puhun ensin arvoista, sitten hyvästä brittiystävästäni Benistä – lopuksi osoitan, että aktiivinen Nuorkauppakamarilainen on eurooppalainen vaikuttaja.

Jenkki arvot:
– Privacy (Google, Facebook)
– Independence (Self-made-man)

Eurooppalaiset arvot:
– Tasa-arvo
– Inhimillisyys (Sarasvuo: haavoittuvuus)

Ben Goddard
– Britannian kamarilainen, ison kaupungin asukki, koulutettu ja keski-luokkainen – intohimoinen eurooppalaisten arvojen kannattaja.”

Emilia täräytti heti aamusta: ”Kyllä nyt pitäisi olla jo menossa GA:han!”. Keurusselän puheenjohtaja, Teemu: ”Joo, oon kyll’ ihan kohta lähdössä, mutta…”. Keskeytin ja huikkasin pedistä, että kehotus oli tarkoitettu minulle. Teemu puolusti heti oikeuttani rentoon aamuun ja jatkoin: ”Oon ollu useammassa GA:ssa kuin moni PRES.”. Menin kuitenkin, hyvä niin. Jay Johnson kertoi miksi uskoo JCI:n merkitykseen oman tarinansa kautta: he vapauttivat ihmiskaupan uhrit kriminalisoinnista. Minä itkin ja kansallinen puheenjohtajamme itki.

Myöhäistä jänistää

Testattiin mikit. Pyydettiin poistumaan salista. Tajzan aloittaa, Tuuli-Elina, minä, Janne. Istun pöydällä. Hyvin tää menee. Kutsu sisään. Mikki naamalle. Ei mitään kiirettä. Tauot on mun turvasatama, sieltä ei ole kiire pois. Kellokalle nostaa ”5 minuuttia mennyt”. Huh. Täällä ollaan, nyt voi lopettaa koska vain. Kertaus olisi opintojen äiti, mutta tässähän on vielä aikaa… kerron vielä Jaysta. ”30 sekuntia jäljellä”-lappu. Sekunnit kuluvat. Kalpeaksi valahtanut kellokalle katsoo hitaasti kelloaan, minua. Kerron hymylläni, ettei tarvitse stressata.

Ari Saavalainen, Sanan säilä 2016, halaa: ”Kova veto!”. Joose kättelee ja kehuu. Kysyn miksei hän ilmaissut tätä, kun olin lavalla? ”Häh? Kyllähän mä hymyilin… ehkä mä olen hieman pidättyväinen…”. Olin todella tyytyväinen. Astelin alueen toisena perintöprinsessana lavalle ja puheen jälkeen kaikki onnittelevat.

Jako

Palkintogaala. Käyn vielä ulkona ja soitan Simolle. ”Heitin puheeni aikana Benin pituuden nippelitietona, kuten ehdotit. Se oli hauskaa… ja tuntemattomat ihmisetkin onnittelivat.”. Simo: ”Ja syystäkin… mutta sinulle tuntematon kamarilainen? Älä viitsi.”. Näen Jayn portailla. Kerron kuinka hänen puheensa teki suuren vaikutuksen minuun ja jaoin tarinaa omassa puheessani. Jay: ”Wow… u just made my night.”.

Tuomion aika: ”Hänen rauhallinen esiintymisensä…”, jaa… no eipä ole minun puheeni sitten kunniamainintaa saamassa. ”…ja kertoi meille 191cm pitkästä ystävästään…” – ai jaa? Jaha, no ei muuta kuin lavalle. Ylävitosia matkalla, samaan aikaan iloinen ja pettynyt: ”Kova suoritus, mutta taas perintöprinsessa… toisaalta… pykälä ylöspäin.”. Psyykkasin itseäni kisaamaan. En lähtenyt ”vain yrittämään ja katsomaan”. Halusin kehittyä ja maistaa painetta, jonka itse voi luoda itselleen.

Jay tulee lavalle nousevien portaiden juurelle. Halaamme. Ylpeys on molemmin puolista. Puheeni oli juuri sitä mitä halusin. Välitin tunnetta ja tarinaa, johon itse uskon. Täysin.

Jälkihoito

Isäni on sanonut, että äitini on ”hyvä voittaja ja hyvä häviäjä”. Äiti monesti lämmöllä palaa näihin sanoihin. Menin onnittelemaan Tuuli-Elinaa. Halasimme ja hän huikkasi, että palkinnot ovat tuossa valmiina siirtymään Maseratiin. ”Anteeksi?”. ”Niin, Valtonen sanoi, että Aleksi hoitaa palkinnot autoon.”. ”Ah… toinen Aleksi. Juu, hoituu.”. Kikattelin, että ehkä minäkin olen hyvä häviäjä.

Hain Tolvasen. Hän heitti Sanan säilän – siis palkinnon, ei Tuuli-Elinaa – olalleen. Tolvanen ojensi minulle Tuuli-Elinan palkintodiplomin: ”Kanna sä toi.”. ”Kaima… Kai sä ymmärrät, että tää on semi-ironista, että mä kannan tätä?”. ”Ai? Eiku joo! Hah – sori!”. ”Ei se mitään. Mennään.”. Taputtelin säilän kantopussia: ”Tääkin on ironista… avovaimoni teettämä huopalaukku.”. Paras puheenjohtaja ja kunniamainittu puhekilpailija, kaksi Aleksia, halaa Maseratin punaisissa takavaloissa.

Moni varoitti, ettei kannata katsoa puheita videolta – menee vain pakka enemmän sekaisin. Tein kuten neuvottiin, eli katsoin kaikki puheet tänään videolta. Oma puheeni kesti 6:44, eli 17 sekuntia ennen hylkäystä (7:01 = automaattisesti ulkona kisasta). En kadu. Tippaakaan. Tuuli-Elinalta voisi ottaa tuon koreografiatekniikan, tehostamaan huumoria. Tajzan näytti, että saan tuoda intohimoa vielä enemmän näkyviin. Jannen nallekarhumainen charmi… sitä ei voi kopioida, mutta siitä voi olla ylpeä. Kiitos.

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *