Category: Blogi

0

Jyväskylän Nuorkauppakamarin hallitus 2017 esittäytyy

Uusi vuosi on taas saatu hyvään vauhtiin ja näinollen myös hallitus pistetty uusiksi. Tämän vuoden hallituksessa istuu niin vanhoja hallituskonkareita kuin uutta vertakin. Varsin erinomainen yhdistelmä pitää siis kiinni niin vanhoista perinteistä kuin saada mukaan...

0

Joulupuuta rakentamassa

Tänä vuonna Joulupuu -keräys järjestetään Jyväskylässä  jo 10. kertaa. Juhlan kunniaksi päätimme ottaa selvää muutamilta keräyksessä mukana olleilta yhteistyökumppaneilta, mitä kaikkea Joulupuu-keräys ja siinä mukana olo heille merkitsee. Osoitus hyvästä tahdosta “Keräys on merkittävä...

0

Kahvikiihdytysten syksyn huipennus lähestyy -varaa kalenteriin 16.12.

Jyväskylän Yritystehtaan kanssa järjestetyt Kahvikiihdytys-koulutukset ovat sisältäneet syksyn aikana mielenkiintoisia aiheita, hyviä puhujia sekä mukavan määrän yleisöä. Nyt viedään tämän sarjan osalta jo viimeistä aamukahvisessioita kun Johtaja, oletko byrokraatti järjestetään joulun alla. Vielä kerkeät mukaan kahvikiihdytyksiin,...

1

Ja maailma vastasi: Kanada

Mitä, missä, milloin? Vuoden 2016 maailmankokous (World Congress) pidettiin Kanadan ranskankielisellä alueella 30.10 – 4.11, Quebecissä ja sen nimikkokaupungissa: Quebec Cityssä. Kompensoin ainutlaatuisuuttani (olin ainoa Jyväskylän kamarin edustaja) rummuttamalla Suomineitomme napa-alueen erinomaisuutta. Lensimme Icelandair:in...

0

Onnea LähiPro, vuoden 2016 Maaseudun tulevaisuudentekijä!

LähiPro,  2013 perustettu pihtiputaalainen ohjelmisto-startup,  sai alkunsa mietinnästä, miten tuottajien lähiruoka saataisiin helpommin lähemmäs kuluttajia. Syntyi suoramyyntipalvelu ruokaasuomesta.fi,  suoramyyntitilojen ja kuluttajien kohtauspaikka. Tuore palvelu näki päivänvalon tämän syksyn alussa ja se on kerännyt yhteistyökumppanien kautta nopeasti näkyvyyttä lisäten niin...

0

Yritystehtaan Kahvikiihdytys-koulutukset – syysaamujen piristys

Kesä on jäämässä taakse ja tuleva syksy tuo mukanaan jälleen suuren määrän erilaisia tapahtumia ja koulutuksia. Kesän alussa alkunsa saanut yhteistyö Jyväskylän Yritystehtaan ja JNKK:n välillä saa siivet alleen kun järjestämme Yritystehtaalle yhdessä ei vain yhtä,...

0

MultiTwinning koejäsenen silmin

Alla oli vasta yksi JNKK:n järjestämä yritysvierailu, kun minut houkuteltiin lähtemään MultiTwinningiin mukaan. Kaksi jäljellä olevaa päivää sisälsivät paljon yritysvierailuja ja kesäisiä aktiviteetteja. Mikäs siinä. Maanantaiaamu. Päivän ohjelmassa kolmen yrityksen yritysvierailukierros kansainvälisessä porukassa.  Yritysvierailut aloitettiin Valtralta, jossa...

0

Törmäytyskurssilla Jyväskylän Yritystehdas, JNKK ja JES

Toukokuun, ja samalla kevään viimeinen yritysvierailu järjestettiin Jyväskylän Yritystehtaalle 17.5. Valtavaa osallistujaryntäystä (allekirjoittanut ja puheenjohtaja Jussi Junikka) oli vastassa yritystehtaan projektipäällikkö Markus Mäntynen ja päivän sanaksi muodostui törmäytys. Meillä on vahva tahtotila tehdä asioita...

0

Vuoden kohokohtia: MultiTwinning Jyväskylässä aivan EC:n alla!

Hauskanpitoa, seikkailua, koulutusta, yritysvierailua ja saunomista Twinning on ystävyyskamaritoimintaa. Se edistää ja ylläpitää oppimista, elinikäisiä ystävyyssuhteita sekä business-mahdollisuuksia eri maiden kamarien kesken. Jyväskylässä käynnistyvä MultiTwinning-tapahtuma tarjoaa näitä kaikkia! Jyväskylän Nuorkauppakamari on järjestänyt vuoden alusta...

0

Legonmakuinen maistiainen nuorkauppakamarista

Jyväskylän Nuorkauppakamari järjesti Lego Serious Play -työpajan Jyväskylän Yritystehtaan tiloissa 9.5.2016. Muutaman tunnin mittaisen, kansainvälisestikin järjestetyn työpajan ideana oli legojen avulla herätellä luovuutta ja tarkentaa oman bisneksen fokusta pilke silmäkulmassa. Tarja Sovijärvi kävi kääntelemässä...