JCI European Knowhow Transfer Week 2016

Tiivis viikko 9.-13.10.2016 päättyi haikeisiin tunnelmiin. Tämänkin mahdollisuuden kun olisi tiennyt aikaisemmin! Tuntui, että ennen viikkoa olin värisokeana katsonut syksyn ruskaa. Nyt näin väritkin. Niin paljon se vaikutti.

JCI European Knowhow Transfer Weekin tarkoituksena on tuoda Euroopan unionia ja sen toimintaa lähemmäksi meitä nuorkauppakamarilaisia. Siska Castelain Twinning-kamaristamme Gent Arteveldesta toimi ohjelman pääjärjestäjänä. Tänä vuonna ohjelman pääteemana oli, miten Eurooppaa kohdanneessa pakolais- ja turvapaikka kriisissä me Nuorkauppakamarilaiset voisimme toimia. Tätä teemaa oli pohtimassa 60 nuorkauppakamarilaista 13 eri maasta.

Viikko alkoi luennoilla EU:n toiminnasta ja toimielimistä. Mielenkiintoista oli saada myös kuulla ja kysellä EU-lobbaajalta miten homma käytännössä menee. ”It’s all communications”. Kuten sain itsekin loppuviikolla huomata.

Komissioon ja parlamenttiin tutustuminen olivat kokemuksia turvatarkastuksineen. Mutta päivän work-shopit, tehtävät ja illalliset yhdessä muiden nuorkauppakamarilaisten olivat antoisia. Ja ne keskustelut!

JCI European Knowhow Transfer tuo nuorkauppakamarilaiset lähemmäs Euroopan unionia ja sen päätöksentekoa.

Viimeiset kaksi päivää olivat parhaita. Sain seurata MEP Henna Virkkusta, niin sisäisiin kokouksiin, äänestyksiin, erilaisiin selontekoihin, delegaatiovierailuihin, lobbaajien tapaamiseen ja tutustua hänen mahtaviin avustajiinsa. Hennan päivät olivat pitkiä. Sain vastauksia kysymyksiin ja Henna kertoi taustoja, miksi näin tehdään ja mitä tapahtuu ja tutustutti minut ihmisiin.

Suomesta meitä oli mukana viisi osallistujaa. Lupasimme, että seuraavana vuonna vähintään saman verran.Sain mahtavia kontakteja ja uusia ystäviä. Viimeisenä iltana mietin vain, miksi en ollut aikaisemmin osallistunut? Vuodet vierivät ja sitä on nopeasti 40-vuotias. Silloin osa tilaisuuksista on ohi. Lopullisesti. Lähde ajoissa mukaan, ettei myöhemmin kaduta.

Itselleni parasta antia JC-vuosieni varrella ovat olleet kontaktit ja ystävät alueellisista, kansallisista, kansainvälisistä kokouksista ja ohjelmista. Mutta niihin pitää osallistua ja olla aktiivinen. Älä odota liian pitkään. Olethan sinä mukana?

Jutun kirjoittaja Tero Rautiainen on Jyväskylän Nuorkauppakamarin jäsen jo vuodesta 2007 ja katuu sitä, että oli ensimmäisessä kansainvälisessä konferenssissa vasta vuonna 2011.

Vuoden 2017 JCI European Knowhow Transfer järjestetään 8.-12.10.2017, tapahtumatiedot löytyvät täältä.

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *