Keski-Suomen kansainvälinen vuosi 2016 -Twinningistä Tampereelle ja Kanadaan

Kansainvälisyys oli Suomen Nuorkauppakamareiden vuoden 2016 strateginen painopiste,mistä otettiin Jyväskylässä ja koko Keski-Suomessa ilo irti. Mitä kv-tontilla vuoden aikana tapahtui?

Jyväskylän kansainvälinen vuosi 2016 alkoi Twinning-tapahtuman valmistelulla, Eurooppa- ja maailmankokouksen odottamisella sekä muiden kv-tapahtumien suunnittelulla.

EC Tampere ja MultiTwinning-tapahtuma

Eurooppa-kokous järjestettiin Tampereella, mikä oli koko Suomelle kunnia-asia. Tapahtumaan päästiin valmistautumaan Anu Huhtalan vetällä Tampere Site Inspection-tapahtumalla jo toukokuussa. Varsinaiseen kokoukseen osallistui Keski-Suomesta kymmeniä reissujalkoja. Milla Tietäväinen Jyväskylästä oli mukana ensikertalaisena:

Ensikertalaisen silmin EC 2016-kokous oli huima kokemus! Koettavaa ja nähtävää riitti joka päivä aamusta aamun pikkutunneille saakka. Erityisesti mieleen jäi oman ja lähialueiden kamareiden hyvä yhteishenki. Myös uusia tuttavuuksia löytyi toki myös yli alueiden tai maiden rajojen”, Milla kertoo.

Jyväskylän kamari järjesti Eurooppa-kokouksen yhteyteen MultiTwinning-tapahtuman Belgian JCI Gent Artevelden ja Saksan JCI Würzburgin kanssa. Tapahtumassa uudet ja vanhat ystävyyskamarilaiset pääsivät viettämään aikaa yhdessä sekä vahvistamaan suhdettaan myös tulevaa silmällä pitäen. Ohjelmassa oli muun muassa  yritysvierailuja, kesäolympialaiset, sosiaalisen median koulutus ja runsaasti saunomista.

Twinning-tapahtuma täytti kaikki odotuksemme. Mahtava porukka ja yhteisöllisyys, hauska ohjelma ja Suomen kesä. Vieraat kuvasivat tapahtumaa jopa kaikkien aikojen twinningiksi”,  tapahtuman projektipäällikkö Mari Suoranta sanoo hymyissäsuin.

 Lego Series Workshop ja Kanada

Kansainvälinen vuosi on ollut aktiivinen ja tuonut monelta kiitosta. Myös Keski-Suomen INT:it ovat pitäneet tiiviisti yhteyttä ja tarjonneet tukeaan alueen kamarilaisille. Loppuvuoden kohokohta oli Kanadan maailmankokous. Kanada-tunnelmiin päästiin orientoitumaan paitsi Keski-Suomen kamarien omalla, myös C-alueen yhteisellä Kanada-illalla.

Keski-Suomesta Kanadaan lähti muutama matkailija, joiden joukkoon kuuluu Keurusselän Emilia Koikkalainen: ”Maailmankokoukset ja kaikki kv-kokoukset ovat hienoja mahdollisuuksia tavata ihmisiä ympäri maailmaa,päästä matkustamaan sekä oppimaan uutta oman maan ja kamarin ulkopuolelta. Meillä on myös kamareissa erinomaisia projekteja ja koulutuksia, joiden jakamiselle puolin ja toisin nämä kokoukset ovat oivallisia paikkoja”, C-alueen kansainvälisyyspäällikkönä 2017 toimiva Emilia kuvaa.

Paitsi reissuja, kv-vuosi piti sisällään muun muassa Lego Series-workshopin, jossa sopiva pilke silmäkulmassa lähdettiin legojen avulla herättämään luovuutta oman bisneksen kehittämisessä. Vetäjinä toimivat Saksan JCI Postdamin Andreas Härtel ja Puolan kansallinen puheenjohtaja Maciej Kawecki. Jyväskylän kamarilla on syntymässä yhteys Puolaan myös laajemmin:kamarimme puheenjohtaja 2016 Jussi Junikka on vetänyt uuden kamarin perustamista Puolan Poznaniin.

Odotettavissa onkin, että tulevina vuosina pääsemme entisestään nauttimaan kansainvälisyydestä ystävien kanssa ympäri maailmaa.

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *