Kolme tärppiä asuntosijoittamista harkitsevalla

Vuoden toinen tapahtuma, Ammattina asuntosijoittaminen, buukattiin nopeasti täyteen tilaisuuden julkaisemisen jälkeen. Eikä ihme, aihe on kuuma. Asuntosijoittamiseen keskittyneitä yrityksiä perustetaan, ja siihen liittyvää kirjallisuutta ja blogeja julkaistaan jatkuvasti lisää. Asuntosijoittaminen kiinnostaa iästä, sukupuolesta ja varallisuudesta riippumatta.

Säästöpankki Optiassa ainoastaan jäsenistölle järjestetyssä tilaisuudessa nautimme pankin vieraanvaraisuudesta, erinomaisista tarjoiluista sekä rennosta fiiliksestä. Säästöpankki Optian rahoituspäällikkö Juha-Matti Kujala pohjusti illan kertomalla lainavaihtoehdoista. Itse iltaa isännöi tänä vuonnakin hallituksessamme istuva Simo Paanala, joka jakoi kokemuksiaan ja matkan varrella oppimiaan asioita.

Ensimmäisen asuntonsa Simo osti vuonna 2012. Nyt hän omistaa kymmeniä. Simo sai asuntosijoittamisen kuulostamaan lasten leikiltä ja kertoi matkan varrella oppimiaan asioita kuin  vuosikymmenien kokemuksella -mikä ei nuoren iän takia ole kuitenkaan mahdollista.

Koska moni halukas ei päässyt mukaan iltaan, tässä kolmetuntisesta sessiosta päällimäisenä käteen jääneet kolme tärppiä asuntosijoituksesta kiinnostuneille.

1. Älä osta omaa asuntoa

Sijoitusasunto ostetaan järjellä, oma koti monesti myös sydämellä. Oman asunnon ja sijoitusasunnon ostaminen ovat kaksi täysin eri asiaa. Omaa kotia ostaessa pienilläkin yksityiskohdilla; kaakeleilla, vetimillä ja auringon suunnalla voi olla valtava merkitys. Sijoitusasuntoa ostettaessa suurin huomio kannattaa suunnata etenkin sijaintiin, vastikkeen suuruuteen sekä pohjaratkaisuun. Taloyhtiöstä ja sen toimintatavoista ja etenkin tehdyistä ja tekemättömistä isoista korjauksista pitää myös ottaa selvyys. Sijoitusasuntoa ostaessa tarjousta tehtäessä uskaltaa (ja kannattaa!) olla röyhkeämpi kuin tingatessa siitä omasta unelmien kodista jonka sivusuun meneminen voi harmittaa enemmän kuin sijoitusmielessä ostettaessa.

2.Asuntosijoittamiseen voi lähteä lähes kuka tahansa

Asuntosijoittaminen on konkreettista siinä missä mm. arvopaperit eivät sitä ole. Seinät pysyvät vaikka korot nousisivatkin. Aloittaa voi rauhallisesti sijoittamalla asuntoon pitkällä laina-ajalla ja maltillisella velkavivulla. Rohkeimmat ottavat useamman asunnon suuremmalla velkavivulla. Ja jos vuokraaminen ei omalla kohdalla syystä tai toisesta toimi,  asunnon voi aina laittaa takaisin markkinoille.

Valitsemalla “Osta, (remontoi), vuokraa” strategian sijaan “Osta, (remontoi), myy” strategian, voi pienelläkin pintaremontilla jo tehdä hyvän voiton. Mitä pidemmäksi myyntiaika venyy, sitä pienemmät voitot on luvassa kun juoksevat kulut vastikkeineen raksuttavat taustalla jatkuvasti. Toisaalta voit ostaa asunnon, muuttaa siihen itse, remontoida pikkuhiljaa ja myydä eteenpäin kahden vuoden jälkeen kun verottaja ei enää ota välistä. Isona riskinä tässä on rakastuminen omaan kotiin ja myyntihaluttomuus.

3. Varaudu siihen, että jossain kohtaa asiat ei mene kuin Vaasan rannikolla

On lähes väistämätöntä, että jossain kohtaa joku asia tulee menemään pieleen. Kulut nousevat, asuntolainan korko nouse uusiin sfääreihin tai vuokramaksuja pitää aina olla perimässä. Varaudu asiaan pitämällä oma talous kunnossa ja hyvä turvapuskuri säästössä. Toisaalta mitä useamman asunnon omistat, sitä hajautetumpi riski on. Jos yhdessä asunnossa asiat ei mene niinkuin toivoisit, toinen asunto voi tuoda tuottoa senkin puolesta joka tasapainottaa tilanteen.

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *